Hallituksen ja Johtokunnan uutisia

Hallituksen ja Johtokunnan uutisia

ma 11. helmikuuta 2019 12.24.00

Hallitus ja johtokunta ovat kokoontuneet

Perinteisesti hallituksen ja johtokunnan alkuvuosi menee järjestäytymisen ja edellisen vuoden tilinpäätösten ja toimintakertomusten laadinnassa sekä alkavan vuoden suunnitelmien laatimisessa. Alkuvuoden ensimmäiset kokoukset on jo pidetty. 

Oulun Golf Oy:n hallitus valitsi puheenjohtajaksi ry:n puheenjohtaja Antti Pakosen, Ry:n puheenjohtajaksi vuosikokous valitsi Antin jo syyskokouksessa. Simo Säily valittiin sekä ry:n että Oy:n varapuheenjohtajaksi.

Sihteerinä ja esittelijänä hallituksen ja johtokunnan kokouksissa toimii toimitusjohtaja.

Hallituksen kokouksissa varajäsenillä on puheoikeus. Varajäsen toimii varsinaisena jäsenenä, jos joku varsinaisista jäsenistä on estynyt.

Toimikunnatkin ovat pikkuhiljaa aloittaneet tai aloittamassa työskentelynsä. Näistä on suuri apu sekä hallitukselle/johtokunnalle että toimistolle. Toimikuntien puheenjohtajina toimivat johtokunnan jäsenet, joten hyvä yhteys hallinnon välillä toimii näinkin. 

Alustavia tilinpäätöksiä ja toimintakertomuksia on käsitelty ja vaikka niihin vielä pieniä tarkennuksia tehdäänkin, niin voidaan jo tässä vaiheessa todeta kauden olleen myös tuloksellisesti positiivinen, toiminnallisesti erinomainen vuosi onkin jo ollut tiedossa. Maksuvalmius on ollut hyvä sekä Oy:ssä että ry:ssä koko ajan.

Päätettiin, että seuran kevätkokous ja yhtiön yhtiökokous järjestetään Sankivaarassa 10.4.2019.

Toimitusjohtajan vaihdos tapahtuu 1.4. Tuleva toimitusjohtaja Jaakko Latvala on ollut toiminnassa mukana tammikuun alusta lähtien.

Pelioikeusmarkkinoilla on ollut vilkasta. Kerhon pelioikeuksista on suuri osa jo vuokrattu. Edellisten lisäksi yhtiökokouksen päätöksen mukaan ja kokouksen päättämään hintaan voi yhtiö myydä rajoitetun määrän vuosipelioikeuksia

Osakkeiden myyntejä jälkimarkkinoilla on jatkunut tasaiseen tahtiin. Osakekaupan ongelmat eivät koske Oulun Golf Oy:n osakkeita.

Yhteisömme pääyhteistyökumppanina jatkaa edelleen Audi Center / Pörhön Autoliike Oy. 

Kerho oli jälleen mukana Nuorkauppakamarin ja Oulun kaupungin järjestämässä Liikukko Nää-tapahtumassa Ouluhallissa. Toimintapisteemme oli hyvä ja päivän aikana tutustujia, lapsia vanhempineen, oli todella paljon. Hallitus kiittää kaikkia mukana olleita vapaaehtoisia.

Päätettiin järjestää noin kolmen tunnin sääntökoulutus torstaina 21.3. uusien sääntöjen tultua voimaan vuoden alusta. Paikasta ja kellonajasta tiedotetaan myöhemmin.

ap/jr