Kilpajunnut Botniassa - Sasu Pasanen 2. kilpailussa

Kilpajunnut Botniassa - Sasu Pasanen 2. kilpailussa

ke 10. toukokuuta 2017 11.45.00

Kilpajunnut Botnia golfissa harjoitus- ja kisareissulla 5.5.-7.5.2017

Viime viikon perjantaina junioreiden kilparyhmän etujoukot starttasivat kolmen auton letkalla kohti Kauhajokea ja Botnia golfia. Kevään tulo on ollut poikkeuksellisen hidasta koko maassa ja Botnia golfin kenttä aukesi perjantaina meitä varten melko lämpimässä ja aurinkoisessa säässä.

Ensimmäiselle harjoituskierrokselle starttasivat Atte (alarivissä vas.), Eemeli, Laura, Teemu (ylärivissä vas.), Jimi, Veikka, Henkka ja Antti

Harjoituskierroksen jälkeen majoituimme kentän vieressä sijaitsevaan Pohjalaistaloon. Päivällisen jälkeen junnut suuntasivat Henkan ja Teemun kanssa treenaamaan lähipeliä harjoitusalueelle. Onnistuneen harjoituspäivän päätteeksi talolle iltapalalle ja venyttelemään.

Aamun treenit Henkan johdolla.

Lauantai aamuna junnut suuntasivat Henkan johdolla ensimmäiseen treeniin aurinkoisessa, mutta tuulisessa säässä. Huoltojoukkojen tehtäväksi jäi lounaan valmistus, koska junnut olivat luvanneet syödä vähän lounaaksi ennen harjoituskierrosta. Puolilta päiviltä joukkueemme täydentyi vielä junioreista Villellä ja Sampolla sekä huoltajina saapuivat Marko L. ja Arto M. Lauantain harjoituskierros pelattiin jo hieman viilenneessä säässä.  Päivällisen jälkeen oli vielä päivän toinen harjoitus. Tämän jälkeen oli harjoitusleirin huipennus eli karkkipäivän karkkien osto kylillä.  Illalla vielä sääntökertaus, venyttely ja nukkumaan.

Lauantain harjoituskierros pelattiin aurinkoisessa, mutta viileässä säässä.

Kilpailuaamuna jännittyneenä kurkistimme lämpömittaria, mutta onneksi mittari näytti klo 8 jo nollaa astetta. Auringon paisteessa lämpötila alkoi pikku hiljaa nousta ja kilpailu päästiin aloittamaan aikataulun mukaisesti.

Sasu Pasanen pelasi Junior Challenge Tour 1 (Entinen Aluetour) kilpailussa toiseksi

Kevään hidas eteneminen ja kohtuullisen vaikeat lipunpaikat verottivat tuloksia. Kilpailun voitti Vaasan golfin Jonas Kullbäck tuloksella 80. Sasu pelasi toiseksi tuloksella 84 lyöntiä. Kolmossijan jakoivat Anton Kullbäck Vaasan golf, Nicke-Elias Kaajavirta Kajaanin golfista ja Eeli Kujanpää Etelä-Pohjanmaan golfista. Muiden seuramme junioreiden sijoitukset olivat Atte T13, Jimi T15, Eemeli T15, Antti T17, Sampo T17, Ville T26, Veikka T28. Erityismaininnan ansaitsee Laura Leiviskä, joka oli ainoana tyttönä mukana junnuporukassa. Lauran sijoitus oli 10.

Tästä on hyvä jatkaa kilpajunnujen harjoittelua Henkan kanssa kohti seuraavia kilpailuja, jotka pelataan jo kahden viikon päästä Himoksella. Nuoremmat junnut rohkeasti mukaan kilpailemaan. Voimme olla ylpeitä fiksuista ja hyvin käyttäytyvistä seuramme junioreista!

Kuvat: Marika L.

Teksti: Jaana A.