Senioreiden viikkokisaranking

Senioreiden viikkokisaranking

pe 6. heinäkuuta 2018 14.07.00

Senioreiden viikkokisaranking

Suosittuja senioreiden viikkokisoja on pelattu tälle kesää jo seitsemän kertaa.

Uutena juttuna on mukaan on tullut osakilpailujen perusteella ranking, jossa huomioidaan kauden osakilpailuista 12 parasta tulosta. Kyseessä on Matrix Golfmatkojen viikkokilpailu, jossa kauden lopuksi yksi nainen ja kaksi miestä lähtee finaalin Turkin Belekiin marraskuussa.

Miesten sarjaa johtaa kesäkuun jälkeen vakuuttavan alkukauden pelannut Kauko Kukkonen (211 p.) ennen Jukka Lotvosta (194 p.)  ja Kari Himasta (192 p.).

Naisista parhaiten liikkeelle on polkaissut Anneli Oravainen (201 p.). Takana heti tiivisti Marja-Liisa Kumpuvaara (199 p.) ja Anneli Poukkula (193 p.)

Kilpailuja järjestetään kauden aikana 19 kappaletta ja pisteet otetaan huomioon 12 parhaasta kilpailusta, joten hyvin vielä ehtii mukaan. Seuraava viikkokisa pelataan tulevana maanantaina.

Risto Mikkilä pelasi alle oman iän, jälleen

OGK:n Risto Mikkilä nasautti tulostauluun kovan kierroksen, 78 lyöntiä senioreiden viikkokilpailussa. Risto on pystynyt tähän temppuun aiemminkin.

Hienoa Risto!