Toimitusjohtajan katsaus 1/2020

Toimitusjohtajan katsaus 1/2020

pe 14. helmikuuta 2020 09.43.00

Toimitusjohtajan katsaus 1/2020

TILANNE KENTÄLLÄ

Kovin on erikoinen talvi tänä vuonna. Moni etelän golfseura on jo aukaissut kentän ja nauttii aikaisista green fee tuloista. Himogolffarit hymyilevät medioissa toppatakeissaan. Ja miksipä ei – rakkaus lajiin vetää harrastajia kentille, vaikka keskitalvella. Meillä kotikentällä tilanne on kuitenkin normaalia haastavampi tällaisena lauhana talvena. Kun edellisenä talvena kenttää peitti suojaava ja hengittävä lumikerros, vastaavasti tänä vuonna kentän pinta on paksun jääkerroksen peittämä. Mitä se tarkoittaa tulevaa golfkesää ajatellen? Tuohon kysymykseen on käynyt moni etsimässä vastausta muun muassa toimistolta, joten kurkistetaanpa vielä kerran kristallipallon uumeniin…

Suurin huoli lienee jääpolte. Jääpoltteeksi kutsutaan yhtenäisen jääkerroksen alle jäävien kasvien tuhoutumista kylmään ja hapenpuutteeseen. Hapenpuutteesta seuraa usein myös kasvien homehtuminen ja erilaisten sienitautien ilmaantuminen. No mitä asialle voidaan golfkentän hoidollisesti tehdä? Itse asiassa yllättävän paljonkin. Kentän talvehtiminen on erittäin monen asia summa. Työtä talvehtimisen parantamiseksi tehdään läpi kauden. Golffarille näkyvin asia on tietysti syksyiset ilmastoinnit ja hiekoitukset viheriöillä. Viheriöiden ruohopintaan tehtävien hiekkatäytteisten aukkojen tarkoitus on parantaa kaasujen/ilman ja veden kulkua tiukan ruoho- ja kuitukerroksen läpi. Ennen talven tuloa viheriöille ruiskutetaan kasvinsuojeluaineet estämään muun muassa vähähappisessa ympäristössä väijyviä kasvitauteja, jotka aiheuttavat viheriöille yleensä ikäviä laikkuja. Talven aikana kenttämestarin tehtäviin kuuluu silmälläpitää viheriöiden talvehtimista - erityisesti jään muodostumista, lumipeitteen paksuutta ja maaperästä vapautuvia kaasuja, jotka osaltaan kertovat talvehtimisen laadusta. Kymmenien vuosien kokemuksen perusteella tiedetään, että kasvit voivat säilyä hengissä yhtenäisestä jääpeitteestä huolimatta, riippuen pitkälti jääpeitteen kestosta. Mitä pitempään hapeton tila kestää sitä huonommat edellytykset ruoholla on selvitä. Tänä talvena viheriöitä on kolattu puhtaaksi jääsohjosta pariin otteeseen. 39 viheriötä a’ 600m2 on muuten melko paljon kolattavaa muutamaan päivään. Onneksi reippaita kolatalkoolaisia oli tänäkin vuonna kenttähenkilökunnan apuna. Käsipelillä kolaamisella pyritään minimoimaan viheriöiden mekaaninen rasitus.

Tammi- ja helmikuussa viheriöille on jatkuvien lumi-/räntä-/vesisateiden ja lämpimien jaksojen aikana kertynyt noin 10cm jäätä. Säiden salliessa jääkerrosta on ohennettu oululaisen Sah-Ko Oy:n markkinoimalla ja teiden jääpolanteiden poistoon tarkoitetulla ’Raikolla’.

Raiko rikkoo jään pinnan tehokkaasti ja kertynyt jäähile puhalletaan voimakkaalla puhaltimella viheriöiden laidoille. Jää ohennetaan muutamaan senttimetriin. Kokonaan jääkerrosta ei voi mekaanisesti poistaa aiheuttamatta tuhoa viheriön pinnalle. Tänä vuonna kokeilemme uutena keinona ympäristöystävällistä, biohajoavaa sulatusraetta, jonka avulla tehdään parin sentin paksuiseen jäähän ohuet ’tuuletuskanavat’. Jään ohennus ja tuuletusreiät mahdollistavat myös nopeamman sulamisen erityisesti lämpimien ja sateisten päivien aikana. Alla muutama kuva prosessista ja lopputulos.    

Jäähileen poistoa tehokkaalla puhaltimella

             

Vasen kuva: Sulatusrae jään pinnassa Oikea kuva: Rakeiden aiheuttamat tuuletusaukot

Säätilan vaihtelut tuovat oman lisänsä tähän työlääseen prosessiin. Lämpimäksi povatun kevään edetessä jääpeite toivottavasti ohenee nopeasti koko kentän alueelta. Loppujen lopuksi voimme tehdä vain parhaamme ja luottaa siihen, että se myös toimii. Alla kuva viime päivien tilanteesta. Näyttää jo huomattavasti paremmalta kuin muutama viikko sitten. =)

Tilanne jäänohennuksen ja vesisateiden jälkeen viheriöllä (12.2.20)

PAR 3 -KENTTÄ

Toinen aihe, josta on kyselty aktiivisesti, on Par 3 -kenttähanke. Hankeen tukianomus on laitettu vireille Oulun Seudun Leaderiin hyvissä ajoin ennen vuodenvaihetta. Anomusta on täydennetty tammikuun aikana. Haimme mm. kaupungilta toimenpidelupaa kentän rakentamiselle ja toimenpidelupa on nyt myönnetty. Seuraava askel hankkeessa on helmikuun lopulla saatava päätös tuesta. Toivomme tietysti, että hanke saa vihreää valoa ja pääsemme rakentamaan kaikille avointa Par 3 -kenttää heti huhti-toukokuussa.

PARANNUKSIA YLEISIIN TILOIHIN

Paljon muutakin on tietysti tapahtunut Sankivaaran suunnassa. ProShop-myymälän sisätilat on uudistettu lisäämällä tilan valoisuutta ja toimivuutta. Klubilla on parannettu pesutilojen turvallisuutta lisäämällä märkien tilojen lattioihin karhennus. Pukeutumistilojen valaistukseen on myös tehty parannuksia. Kevään aikana ravintola ruokalinjastoa selkeytetään pienin muutoksin. ProShopin WC-tila on vihdoin saanut uuden raikkaan ilmeen. Tila on puhdistettu, seinät maalattu, lattia pinnoitettu, pisuaari lisätty ja tuuletusta parannettu.

PALVELUT

Palvelujen osalta golf-opetukseen on tuotu lisää valinnanvaraa ja golf-oppitunnit voi jatkossa varata suoraan kerhon sivujen kautta. ProShopissa on tulevana kesänä laajennettu valikoima tuotemerkkejä. Näihin ja moniin muihin uutuuksiin pääset tutustumaan Oulun Golfmessuilla 4-5. huhtikuuta Oulun Golfhallilla. Seuraavana työlistalla onkin kentän opasteiden uusiminen, mainos/yrityssopimukset ja seuran verkkosivuston parannukset.  

KERHON AKTIVITEETIT

Torstaina 13.2 osallistuimme Oulun kaupungin järjestämään Sankarit-tapahtumaan Ouluhallissa. Tapahtumaan osallistui lähes 500 lasta 3-4. luokilta eripuolelta Oulua. Säpinää riitti kiitettävästi, kun jokainen koululainen pääsi kokeilemaan golflyöntiä ja puttausta. Yllättävän moni kertoi joko kokeilleensa golfia tai tuntevansa jonkun golfia harrastavan omasta lähipiiristä. Jatkamme Koulugolfin viemistä Oulun kouluihin kevään aikana edellisvuosien tapaan.

Mukavaa kesän odotusta!

-JL-