Viikkotiedote viikolle 37

Viikkotiedote viikolle 37

ma 10. syyskuuta 2018 12.00.00

Viikkotiedote viikolle 37

Kauden ehdottomasti suurin kilpailu St. Michael´s trophy käytiin upeissa olosuhteissa 168 pelaajan voimin. Voittajaksi kilpailussa pelasi ammattimiehistä koostunut joukkue Juhana Kukkonen/Pekko Oja/J-P Savolampi, kerrassaan kovalla 56 lyönnin tuloksella. Tasoituksien varustettuna netto 58 ja lyönnin turvallisella erolla ykkössija. >> Lue lisää

Pelimäärissä lähtöjä on kirjattu jo yli 60 000.

Kenttä tiedottaa

Syksy lähestyy ja kasvu on selvästi hidastunut. Leikkuutarvetta viheriöillä ei ole enää päivittäin. Tällä viikolla ohjelmassa ei ole suurempia operaatiota, väyläholkitusta jatketaan Vaaralla mahdollisuuksien mukaan. Syksyn myötä suurin osa kesätyöläisistä on jo siirtynyt koulun penkeille.

Kentällä on tehty ja tehdään pienimuotoisia peruskorjauksia. Sangin 7., 15. ja 17. takatiit on oikaistu/laajennettu.

Tulevia tapahtumia

Maanantaina ja tiistaina pelataan OGK:n ja ViGC:n senioreiden välistä ottelua.  Avoimia kilpailuja tulevan syksyn aikana vielä seuraavasti

  • la 15.9. RtG-OGK yleinen seuraottelu Siikajoella, kutsu
  • su 16.9. Naisten loistava lopetus, kutsu
  • ma 17.9. Senioreiden viikokisa
  • ti 18.9. Juniorikauden päättäjäiset
  • to 20.9. Seniorit 65/70
  • la 22.9. Superscramble (täynnä)
  • su 23.9. Everybody
  • ma 24.9. Senioreiden viikkokisa
  • su 30.9. Kahden mailan kisa

RtG-OGK yleinen seuraottelu

Yleinen seuraottelu pelataan tänä vuonna jälleen Siikajoella. Ilmoittaudu mukaan kisaan OGK:n Nexgolfissa tai suoraan Siikajoelle

Superscramble täyttyi 15 minuutissa

Syksyn kovin kisa, Superscramble, täyttyi aamulla 15 minuutissa ilmoittautumisen avaamisesta. OGK:n toimistolla on jonotuslista.