Blogi

Karinan blogi – Kisakausi 2020 ei päättynytkään

Kisakausi 2020 ei päättynytkään  – matkakohteena Saudi-Arabia

Aramco Saudi Ladies International 12.-15.11.2020

Kilpailun sivut

The Saudi Ladies Team  International 17.-19.11.2020

Joukkuekilpailun sivut

Kävelin viime viikolla Madridissa Santander Golfin viimeistä väylää ja muistan tunteneeni haikeutta. Olin juuri antanut kaikkeni draivissa, sillä luulin sen olevan viimeinen draivi kisoissa ennen seuraavaa alkavaa kautta helmikuussa tai maaliskuussa. Pallo lensi noin 245 metriä, juuri sopivasti yli pienen kukkulan ja bunkkerien, joiden jälkeen alarinne vei palloa vielä pidemmälle. Loppulukemaksi taisi tulla melkein 290 metriä ja mukavalle veden saartamalle griinille jäi enää 175 metriä, jos halusi, tai suoraan sanottuna pystyi, lähteä lyömään kahdella päälle. Rauta-vitonen hieman pitkäksi, mutta turvallisesti griinin yli niin, että eaglechippiin ei jäänyt paljon matkaa. Valitsin pudotuskohdan heti foren jälkeen olevaan pieneen laikkuun ja siihen se putosikin. Pallo vieri aivan reiän vierestä, mutta 12.5 stimppi ja alamäki valuttivat pallon yli kolmen metrin päähän. Mutta jäljellä helppo birdieputti  – suora ylämäki. Vai onko sittenkään? Tunnustelen kallistusta aina linjan päältä jaloillani käyttäen oppimaani Aim-Point -tekniikkaa hyväkseni. Katson kallistusta myös pallon ja reiän takaa sekä sivusuunnasta nähdäkseni, onko putti ylä- vai alamäkeen. Seuraavaksi asetan pallon viivan osoittamaan reiän vasempaan reunaan, sillä tunnustelin olevani nollakohdan hieman vasemmalla puolella. Kaikesta huolimatta pallo ei vierinyt oikealle vaan jäi lipomaan reiän reunaa ja siitä tap in -par. Siihenkö se sitten jäi? Wanna be -birdieen? Niin ajattelin, kun kävelin klubitalolle kiitosten ja etähalien saattelemana oudoksi muuttuneen scoring-arean läpi, jossa tuloskorttien allekirjoittaminen hoituu omalla puhelimella. Muut lähtivät syömään, mutta katselin rangen suuntaan ja mietin, pitäisikö käydä lyömässä vielä muutama pallo, kun on siihen vielä mahdollisuus.

Kaverini ja kilpasiskoni Tiia Koivisto pelasi kuumassa ryhmässä, ja olin ajatellut mennä kannustamaan häntä viimeisille väylille. Rangesessio saisi jäädä odottamaan. Tiialle oli varmistunut juuri edellisellä viikolla LET Access Seriesin eli naisten Euroopan haastajakiertueen rankingin voitto. Matkustimme Espanjassa yhdessä kolme kisaviikkoa, joissa kaikissa hän oli ollut kärkitaistossa mukana. On hienoa nähdä, kuinka Suomi-golf on mennyt eteenpäin Euroopassa ja maailmalla ja kuinka moni on päässyt huipulle, jos siihen vain itse uskoo. Tiia on tästä hyvä esimerkki. Kävelin viimeiset kolme väylää Tiian mukana. Hän nappasi itselleen viidennen sijan. Itse hän ei ollut tyytyväinen sijoitukseensa, mutta näin kuinka paljon isompiin tekoihin hänellä on vielä mahdollisuuksia. Kävelimme klubille ravintolaan, sillä vatsa kurni pitkän päivän päätteeksi. 

Tiialla olisi edessä kaksi isoa ja rahakasta LET:in kilpailua Saudi-Arabiassa, jonne itse olin vielä edellispäivän aamuna ollut neljännellä varasijalla. Viikko takaperin olin ollut seitsemännellä varalla. Sama pieni haikeus pysyi mielessäni, sillä pelini oli hyvässä kunnossa, mutta kilpailuja ei olisi enää edessä. Toki hyvä palautumisjakso pitkästä kesästä ja ajatus uudesta treenikaudesta innosti, mutta eivät ne korvaa kisojen tuomaa jännitystä. Kävelin pöytien ohi aikeenani pestä käteni, mutta yksi karsinnoissa tapaamani espanjalaispelaaja pysäytti minut ja kysyi olenko hakenut jo viisumia Saudi-Arabiaan. Ihmettelin kysymystä, sillä miksipäs sitä tarvitsisin. Patricia sanoi, että hän on nyt sisällä kisassa ja minä ensimmäisellä varasijalla. Käännyin heti Tiian puoleen ravintolan nurkkaan ja sanoin, tai ehkä huusin, mitä Patricia oli sanonut. Joskus kun innostun saatan puhua hieman korotetulla äänellä ja huomaan sen muiden katseista aika sukkelaan. Tämä oli yksi niistä tilanteista.

En ehtinyt edes syödä loppuun vaaleaa pullaleipää, jota Espanjassa ravintoloissa aina tarjotaan, ennen kuin olin jo lähettänyt viisumihakemukseni. Kun viime lauantaina paikkani kisassa varmistui jonkun pelaajan vetäydyttyä kisasta, varasin lennot ja hotellit. Seuraavana listalla on varata aika koronatesteihin, sillä tällä kertaa kisoihin päästäkseni ei riitä yksi vaan peräti neljä koronatestiä. Ensimmäinen enintään 72 tuntia ennen Saudi-Arabiaan saapumisesta, toinen lennon laskeuduttua, kolmas ennen maasta lähtöä ja neljäs Suomessa tultuani koneesta. Tällä kertaa myös matkalaukkuni sisältö eroaa tavanomaisesta. Saudi-Arabiassa pitää noudattaa tarkkaa pukeutumiskaavaa ja siksi Touri antoikin ohjeet, että housujen pituuden pitää olla vähintään polven alapuolelle ja t-paitojen peittää olkapäät. Lämpötilan ollessa joka päivä noin 35, voi olla että pieni hiki voi iskeä. Mutta tarkemmin ajatelteltuna, ovathan miesgolfarit käyttäneet vuosikymmeniä pitkiä pelihousuja ja hihallisia kauluspaitoja.

Saudi-Arabian kisat tulevat olemaan vuoden 2020 pelikauteni viimeiset. Muistan pohtineeni keväällä maaliskuussa Etelä-Afrikan LET:in jäkeen, miten korona tulisi vaikuttamaan kisakauteen. Harmikseni olin aika oikeassa siinä, että kisat olisivat vähissä ja osallistujamäärää pienennettäisiin osaan kisoista. Sain kuitenkin pelattua kaksi LET:n kisaa ensiksi Tsekissä sekä sitten Sveitsissä ja nyt sitten Saudeissa toiset mokomat. Haastajakiertuetta pelasin tänä syksynä yhteensä neljä ja Espanjan Santander Touria kävin yhden kilpailun viime viikolla Madridissa. Vaikka kisojen määrä typistyikin melkoisesti, olen silti iloinen, että sain pelata ensimmäistä kauttani ammattilaisena Euroopan tourilla. Sain paljon uusia kokemuksia ja myös uusia kavereita, joiden kanssa on ollut mukava pelata ja kisata.

Useasti ihmiset kuulevat tapahtumista, ja varsinkin golfista, vain ne harmilliset osiot ja lyönnit, jotka jollain tapaa rikkovat hyvän kierroksen. Myönnän, että jos joku kysyisi, miten kisani ovat menneet, vastaisin useimmiten:  ”Ihan ok,  mutta… ihan ok, mutta tipuin molemmissa LET:in kisoissa lyönnillä cutista… ihan ok, mutta en osannut lukea linjoja minulle liian nopeilla griineillä… ihan ok, mutta kroppani ei ole ollut taaskaan aivan loistokunnossa.” Muttia löytyisi vaikka kuinka paljon, sillä ne on helppo ja nopea kertoa.

Mutta tällä kertaa haluan kertoa myös muutamista tämän vuoden onnistumisista, jotka muistuvat hyvin mieleen.

Tammikuun 26. päivä, karsintojen finaalikierros ja kolme viimeistä väylää – jäljellä par4, par4 ja par5. Hyvään sijoitukseen ja korttiin, jolla pääsisin LET:in kauden kisoihin, riittäisi par-par-par -lopetus. 16. väylä on tiukka avaukseltaan. Spuuni käteen ja pallo väylälle. Kyllä. Lippu vaikeimmassa kohdassa, juuri kumpareen päällä. Pallo nyt vain griinille. Kyllä. Okei, nyt on vaikea putti. Jos jätän lyhyeksi, jää inhottava alamäkiputti. Näen, kuinka pelikaverini jättää oman birkkuputtinsa lyhyeksi. Eli pallo pitäisi saada ainakin reiälle asti tai vähän pitkäksi. Kyllä. Jäljelle jää kuitenkin 1,5 metrinen par-putti. Katson, kun kaverit puttaavat omansa ohi, sillä lipunpaikka on niin kinkkinen. Nyt vain kylmän viileästi rohkea putti oikean laidan kautta. Kyllä, sisään meni. Jostain syystä palaan aina takaisin siihen puttiin. Vaikka tein onnistuneet parit kahdelle viimeiselle väylälle, muistelen jostain syystä sitä kaksiputtista paria. En ole aina ollut strateginen pelaaja, mutta silloin huomasin, että ehkäpä olenkin. Vuosien harjoittelu jenkkiyliopiston valmentajan  kanssa opiskellen, miten pelata järkevästi, oli ehkä viimeinkin iskostunut mieleeni. Kaiken kaikkiaan karsinnoista selviytyminen oli iso askel haluaamaani suuntaan.

Elokuun 29. päivä ja Tsekin Euroopan tourin toisen kierroksen jälkeinen rangesessio. Olin juuri tullut kierrokselta ja tiesin lopputuloksen olevan yhden lyönnin liian paljon. Lähellä ei ollut nyrkkeilysäkkiä eikä ketään siihen soveltuvaa henkilöä, mutta draiveri ja kasa palloja saisi kelvata. Aloin lyömään palloja, korostaen sanaa lyödä, ja pikkuhiljaa energiani alkoi kohdistumaan muualle kuin numeroihin, jotka jäivät palauttamaani tuloskorttiin. Huomasin, että rangen päädyssä oleva verkko heilahti aina välillä. Löin seuraavan pallon ja tajusin, että se oli minun palloni aiheuttamaa. Otin kiikarin ja mittasin matkan: 238 metriä verkkoon. Löin vielä muutaman hieman kovempaa ja yritin katsoa tihrusilmilläni menisikö se yli verkon. En ole varma menikö, mutta varmasti lähellä se oli, ajattelin. Pysähdyin hetkeksi miettimään, missä välissä olinkaan päässytkään näille lukemille. Vielä edellisvuonna selkäkipu rajoitti lyöntiäni ja keväällä murtunut jalkani. Melko vikkelästi olin siis saanut reilusti yli kymmenen metriä lisää mittaa draiviini ilmassa, jos en jopa enemmän.  Mutta jotenkin en ollut sitä itse aikaisemmin huomannut, tai todella sisäistänyt. Olen tehnyt siis jotain oikein niin tekniikka- kuin fysiikkapuolellakin. Toinen askel haluamaani suuntaan.

Syyskuun 11. päivä ja Sveitsin Euroopan tourin toisen kierroksen neljäs väylä. Olen tilanteessa +4, kun astun pitkän par3-väylän teeboxiin miettimään seuraavaa mailavalintaa. Lyönti ei ole kovin kummoisessa vedossa ja itseluottamus sitäkin olemattomampi. Saan onneksi hengähtää hieman, sillä triplan jälkeen ei yleensä honouria saa edes Sankivaaran peliryhmissä. 164 metriä lippuun ja pieni alamäki. Olisiko se rauta-kutonen. Kyllä. Teen rutiinini ja asetun pallolle. ”Soketti”, ajattelin. ”No eikä tule, pölijä.” Astun taaksepäin ja menen uudestaan pallolle, mutta astunkin divotin päälle. ”No nyt tulee ainakin soketti.” Astun uudestaan pois pallolta ja hengähdän hetken. ”Nyt lyöt pienen drawn niin että tähtäät 3,5 metriä lipun oikealle puolelle ja annat sen kaartaa nätisti lipulle. Tämä maila on juuri oikea tähän. Nää ossaat.” Asetun kolmannen kerran pallolle ja lyön. Pallo kaartaa mukavasti kolmen metrin päähän lipusta. Kävelen griinille ja naurahdan hieman. Oloni rentoutuu ja päätän, että teen nyt vain niin monta birkkua kuin pystyn. Teen birdiet väylille 5., 10., 13., 16., 17. Viimeiselle eli 18. väylälle tein eaglen, kun löin 102-metrisen wedgen väylältä suoraan kuppiin griiniä ympäröivän yleisön edessä. Lopuille muille väylille tuli parit. Pelasin takaysin kuusi alle ja se on paras tulos yhdeksälle väylälle, jonka olen ikinä kisoissa pelannut. Mistä tämä sitten oikein tuli, ajattelin. Oliko lyöntini mitenkään erikoisen hyvässä vedossa? Ei. Oliko kenttä helppo? Ei. Oliko tilanne erityisen rento ja helppo? Ei. Näistä huolimatta sain kasaan yhden parhaimmista kierroksistani, vaikka alku oli ollut karmea. Osoitin itselleni, että aina voi pelata hyvin, kun sen vain päättää. Aina voi onnistua, jos siihen uskoo ja on rohkea huolimatta päivän pelikunnosta. Kolmas askel haluamaani suuntaan.

Sitten tähän päivään ja tulevaan kisaan. Pelaan Saudi-Arabiassa kaksi kilpailua, joissa yhteensä 108 pelaajaa lähtee mittelemään ensin miljoonasta dollarista ja sitten toisessa puolesta miljoonasta. Ensimmäinen kilpailu pelataan 12. – 15. marraskuuta, juuri sopivasti Mastersin kanssa päällekäin ja toinen kilpailu, jonka pelimuoto on kaikille vielä vähän pimennossa, pelataan 17.-19. päivä. Kuulemani mukaan kyseessä on joukkuekilpailu, jossa yksi tiimi muodostuu kolmesta ammattilaisesta ja yhdestä amatööristä. Siitä, miten nämä joukkueet muodostetaan, minulla ei ole aavistustakaan. Toivon kuitenkin amatööriksi jotakuta paikallista sheikkiä, niin matkakokemus olisi kruunattu.

Yhteistyössä

  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä

Tilaa uutiskirje

-3.6 C°
SANKIVAARA
Avaa web-kamera
Range
Suljettu
Par 3 -alue
Suljettu
Puttiviheriöt
Suljettu
Sanki
Suljettu
Vaara
Suljettu
Viheriö
- mm
Väylä
- mm
Toimisto
Suljettu 19.10. alkaen
Ravintola
Suljettu kaudelta 2020
Väyläkioski
Suljettu
Golf Shop
19.10. alkaen Oulun Golfhallilla