Blogi

Karinan blogi – Tavoitteena Tokio 2021

Golf-urani alkutaival

Astelin kesällä 2005 ensimmäistä kertaa sisaruksieni jalanjäljissä Sankivaaran rangen nurmipäätyyn ottaaksesi osaa junnukurssille. Veljeni rautamailat olivat kukkakeppikäsilleni liian painavat ja osuin palloon todella huonolla todennäköisyydellä. Vuosi meni ja golfkärpänen puri kaikkia muita perheestäni, paitsi äitiäni ja minua. En muista, oliko se innostuminen onnistuneista lyönneistä rangella vai sisaruksilleni ainaisen häviämisen pelko, mikä vähitellen alkoi motivoimaan minua harjoittelemaan enemmän ja jättämään muut harrastukseni ja kaverin kanssa leikkimisen koulunpäivän jälkeen.

Kun olin 10-vuotias, halusin osallistua Tsemppitourille. Voitin kaikki osakilpailut, mihin ikinä osallistuin. Siitä minulle syntyi halu voittaa ja olla paras, ei väliä missä. Noustessani piiritasolta kansalliselle tasolle vuonna 2008 ollessani 12-vuotias voitin ensimmäisen SM-kultani 16V tytöt -sarjassa. Silloin jo tiesin, että golf on minun tulevaisuuteni.

 
Kuntoutusta, lepoa, treeniä ja tavoitteiden asettamista.

Vuosi 2020 lähti käyntiin hyvissä merkeissä, kun varmistin tammikuun loppupuolella Espanjassa pelatuista naisten Euroopan Tourin karsinnoista itselleni osittaisen pelioikeuden ykköskiertueelle ja täyden kortin kakkoskiertueelle eli LET Access Tourille. Kilpailuja näytti tulevan lähes parikymmentä kalenteriin, joista noin 75% olisi ollut LET:n kisoja eri puolilla maailmaa. Mutta korona iski ja pelit ovat seis ainakin elo-lokakuulle asti. Tilannetta kirkastaa kuitenkin saamani varmistus, että korttini LET:lle siirtyy myös ensi vuodelle 2021. Saan siis pitää työpaikkani myös ensi vuonna.

Arkeni on ollut hyvin erilainen viimeisen kolmen kuukauden aikana. Pelasin kolme LET-kisaa eteläisellä pallonpuoliskolla helmi-maaliskuussa ja sain varastoon todella tärkeää kokemusta ammattilaiselämästä. Taustalla kuitenkin painoi huoli oikeasta jalastani, jossa todettiin rasitusmurtuma. Koronan hiljentäessä alkukauden kilpailuja parantuminen on onneksi sujunut hyvin ja  viimeisten kuvien mukaan kaikki on kunnossa. Pääsen siis taas pelaamaan kilpakentille!

Vastoinkäymisiäkin on siis ollut, mutta uskon että ne ovat vain vahvistaneet minua kokonaisuutena. Korona aika on antanut minulle hyvän tilaisuuden hiljentää vauhtia ja etsiä vastauksia kauan kysyttyihin kysymyksiin eri alojen asiantuntijoiden avulla. Olen saanut vahvistettua tiimiäni lähelläni ja mentyä eteenpäin tavoitteellisesti. Asia kerrallaan, vaiko monta? Sanoisin, että monta. Olen kehittänyt kroppaani fysioterapeutin, fysiikkavalmentajan, hierojan, tasapainovalmentajan ja lääkärin avulla eteenpäin. Myös uusi golfvalmentaja astui kuvioihin viikko sitten.

Mutta mikä tärkeintä, minulla on ollut aikaa. Aikaa lujittaa fysiikkaani, aikaa oppia liikkumaan eri tavalla. Aikaa oppia uutta lyöntitekniikkaa ja täydentää lyöntivalikoimaani.  Aikaa vahvistaa mieltäni. Aikaa etsiä itseluottamusta. Aikaa löytää avaimet voittamiseen.

Suunta Tokioon 2021!

Korona lykkäsi Olympialaisia vuodella. Minulle se tarkoittaa henkilökohtaisesti mahdollisuutta taistella olympiapaikasta Tokioon 2021. Kaikkien palasten pitäisi osua kohdalleen. Olen rakentanut jo palapelistä reunat ja ne ovat tiiviit. Nyt on vuoro rakentaa sen keskusta. Lisää tästä projektista tässä blogissa.

Yhteistyössä

  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä

Tilaa uutiskirje

-11.3 C°
SANKIVAARA
Avaa web-kamera
Range
Suljettu
Par 3 -alue
Suljettu
Puttiviheriöt
Suljettu
Sanki
Suljettu
Vaara
Suljettu
Viheriö
- mm
Väylä
- mm
Toimisto
Suljettu 19.10. alkaen
Ravintola
Suljettu kaudelta 2020
Väyläkioski
Suljettu
Golf Shop
19.10. alkaen Oulun Golfhallilla