Uutiset

Finnish Tour Final | Kisaraportti

FINNISH TOUR FINAL 

Nordcenter Golf/Kisaraportti

Teksti  Juha Kuiri

Tässä pisteessä jälleen kesäkausi, että viimeistä kisaa vaille Finnish Tour kisat pulkassa tämän kauden osalta.  Pahalta näytti keväällä tilanne kilpailujen suhteen, mutta onneksi pahimmat skenaariot eivät toteutuneet ja oikeastaan aika lailla normi kilpailukausi saatiin nauttia koronan pirulaisesta huolimatta.

Kuluva Finnish Tour kausi ei ole vielä ollut mikään menestystarina seuramme pelaajien osalta.  Varmasti monia syitä tähän ja näinkin herkässä tekniikka lajissa tuloksenteko ongelma voi olla hyvinkin pienestä kiinni.  Finnish Tourin ulkopuolelta SM- kilpailuista kuitenkin Kukkosen Karinalle pronssia ja Koiviston Miikalle kauan kaivattu SM – mitali seniorit 65 sarjassa. Tarvitsemme eittämättä myös uusia pelaajia edustamaan seuraamme SM sarjoihin. Taso alkaa jo Suomessakin olemaan todella kova, saatikka maailmalla.  Sijoittuaksesi kolmen joukkoon Finnish Tourin kilpailussa täytyy pelaajan pystyä pelaamaan kolmen kierroksen kilpailussa reilusti parin alle tuloksia. Ja jos ei sellaista tuloskuntoa saa aikaiseksi kotikentälläkään, niin aika utopista luulla, että birdiehana aukeaisi muuallakaan. Olet valmis ”junaan” kun pystyt pitämään kotikenttäsi par lukua pilkkanasi. Kilpailutoimintaa on totta kai monenlaista ja varsinkin junioritoimintaan kuuluu paljon muutakin toimintaa ja arvoja kuin kilpaileminen. Näin meidän kesken uskallan reilusti tunnustaa, että ne muut jutut taitavat olla kilpailemistakin tärkeämpiä. Mielestäni seura on silloin onnistunut tehtävässään, kun nuori tai ylipäänsä minkä ikäinen vaan, on jonkun meidän järjestelmämme toiminnan läpikäyneenä saanut itselleen harrastuksen ja liikunnallisen elämäntavan.  Kilpagolfia ja ylipäänsä kilpaurheilua analysoidaan kuitenkin niiden tuloksien perusteella.  Ja vaikka miten pyöritellään asioita, niin tulos on lopuksi kuitenkin ainoa mittari tässä kategoriassa, jolla on merkitystä.  On myös selvää, että esim. pelaajakohtaista teknistä eteenpäin menoa on voinut tapahtua, mutta se ei ole vielä ehtinyt konkretisoitunut tulokseksi.

Golf on ehdottomasti taktiikka peli, sinun pitää osata käyttää voimavarojasi kentällä fiksusti.  Taktisia kuvioita ja valmiutta pitää hioa siinä missä teknisiä hienouksiakin jo junnu iässä. Keskittyminen, henkinen kantti ja paineenhallinta ovat oleellisia asioita hallita saadaksesi sen parhaan osaamisesi ulos kilpailussa. Näitä kannattaa ehdottomasti työstää alan ammattilaisten kanssa, jo ennen kuin mitään ongelmaa onkaan. Hyvin yksilöllisiä asioita ovat, mutta näkisin tämänkaltaisen asioiden käsittelyn kuuluvan jokaisen huipulle pyrkivän urheilijan valmennukseen.

Finaali kilpailu Nordcenterissä tällä kuuluisalla Ronald Freamin vuonna 1988 valmistuneella luomuksella. Kyseisen herran suunnittelema Sankivaaran kenttä aukaistiin v. 1992. Olin silloin paikalla ja kisaamassa kun Nordcenterissä järjestettiin ensimmäinen nykyistä Finnish Touria vastaava kilpailu. Voipi lievästi ilmaistuna sanoa, että aika järisyttävä kokemus varmasti kaikille siellä ensimmäistä kertaa pelaaville. Itse loikkasin melkein suoraan Oulusta ajon päätteeksi kaatosateeseen harjoituskierrokselle.  Ja kyllä, sen kierroksen jälkeen Fream ei kuulunut suosikki suunnittelijoihin, eikä kentän rakentajatkaan minulta kiitoksia saaneet. Tämä tietenkin sellainen kierroksen jälkeinen turhautuminen.  Nyt jälkeenpäin naurattaa minkälaisen shown siellä järjestin. Monien sattumuksien turnee osaltani on jäänyt hyvin mieleen.  Sanavarastoakin tuli siihen malliin tuuletettua, ettei olisi ollut haitaksi toteuttaa aikaisemmin koulumaailmassa käytetty suun saippuapesu.  Onneksi sen jälkeen myös mukavampia turneita ja hetkiä on siellä koettu.  Kenttä oli tosiaan aivan käsittämätön, mihin siihen aikaan muutoin oltiin totuttu.  Radat on noista ajoista uudistettu jokseenkin kaikilta osiltaan v. 2007.

1980 – 1990 luvun golfkenttä rakentamisessa tehtiin paljon virheitä.  Meillä Suomessa puuttui yksinkertaisesti tarvittava osaaminen, niin työnvalvojilta, rakentajilta kuin rakennuttajilta, ehkäpä jossain määrin myös kenttäarkkitehdeiltä.  Ronald Freamin osaamista ei varmasti kukaan kyseenalaista.  Myös halu ja monissa tapauksissa pakko säästää rakentamiskustannuksissa on aiheuttanut monenmoista ongelmaa kenttien jatkohoidossa. Meillä Sankivaarassa kaventuivat ainakin karheikko alueet arkkitehdin alkuperäisiin suunnitelmiin nähden.  Hyvin ymmärrettävää sen hetkisen tilanteen tietäen.  Nyt niitä on melko lailla onnistuneesti levennetty tarkoituksenmukaiseen mittaan.  Näillä meidän ns. ”suoradoilla” ei ole ollut mikään helppo tehtävä omalla kalustolla suoritettavaksi.  Muutama kohta enää vaatii sellaista järeämpää silittelyä.

Kiertueen finaali kilpailussa seurastamme mukana kiertuejyrät Sonja Pakonen ja Juhana Kukkonen.  Juhana kävikin siskonsa Karinan kanssa heinäkuussa pelaamassa ko. kentällä The Fream Extreme Openin. Kilpailussa oli mukavasti rahaa jaossa ja normikilpailun lisäksi joitain erikoiskilpailuja. Lyöntipelikilpailussa kenttä viritetään maksimaalisen vaikeaksi.  Eli pelataan kentän maksimimitassa. Viheriöt jyrätään ja leikataan nopeimpaan kuosiin mitä vaan mahdollista, väyliä kavennetaan ja liput tietenkin äärimmäisen haasteellisiin paikkoihin.  Avausreikä pelattiin normaaliakin pitempänä, eli tällä kertaa swingailtiin kartanon terassilta pallo matkaan.  Aikaisempina vuosina kun tätä kilpailua on pelattu kukaan ei ole alittanut par tulosta. Kilpailussa on kumminkin ollut mukana Suomen parhaimmistoa.  Tänä vuonna pari parin alitus tehtiin, voisin kuvitella, että kentänvirittäjien harmiksi.  Tuskin huomenna perjantaina alkavaan kisaan äärivirityksiä tehdään. Kenttä peruskisavirityksilläkin tarjoaa tarvittavaa haastetta.  Taitaa edelleen olla se Suomen vaikein kenttä, pelattiin sitten takatiiltä tai klubitiiltä.  Ainakin jos kenttien Course Rating lukuja vertailee.

Nyt kun etänä tätä raporttia näppäilen, aikaa tuntuu olevan ruhtinaallisesti odotellessani Sonjan ja Juhanan harjoituskierros kommentteja. Niinpä hetkeksi tuonne par 3 työmaalle. Työt ovat edenneet meidän osalta ilman isompia kommervenkkejä kohti kylvöjä.  Vihreääkin on alkanut jo näkymään, greenien mattopintojen asennusten myötä.  Kaikenlaista viimeistely hommaa on paljon ja ihan lumien tuloon asti.  Mutta uskoisin ja pitkäaikaiset sääennusteetkin tukevat sitä, että kaikki haluamamme tämän kauden työt saadaan nätisti tehtyä. Näiden sääennusteiden paikkaansa pitävyys on kyllä toisaalta sitä sun tätä. Havaintotekniikkaa on nykyään hurjasti ja supertietokone jauhaa ratkaisumalleja, mutta muuttujia on vain yksinkertaisesti liikaa tarkkaan pitkän ajan ennusteeseen. Ollaan kuitenkin positiivisella mielellä ja kyllä säiden karaisemat greenkeepperit hoitavat homman finaaliin huonommassakin säässä.  

Jätetään kuitenkin tällä kertaa rauhaan tämä dieselin katkuinen maanrakennus maailma. Missä kuutiolliset maata liikahtavat tekijöiden toimesta kuin tyhjää vain harjaantunein liikkein määränpäähänsä.  Samalla alueella pysytään kuitenkin ja aina niin kiinnostavissa luontohavainnoissa.  Erittäin yllättävä ja mielenkiintoinen oli törmäpääsky yhdyskunnan pesiminen alueelle kaivamassamme hiekkatörmässä, heinäkuun alun ja elokuun puolenvälin tienoilla.  Kun pesintä on alkanut pesintä paikka pitää rauhoittaa. Törmäpääsky on luokiteltu taantuvaksi uhanalaiseksi lajiksi. Meidän onneksi pääskyjen pesäyhdyskunta oli sellaisella alueella, ettei meillä ollut mitään ongelmaa taata hyvää pesintärauhaa.  Nettiä kun selaili, niin vastaavia tapauksia oli paljon, missä yhdyskunta on asettunut pesimään juuri tällaisille rakennustyömaiden hiekkakasoille.  Ympärillä olevia töitä ei tarvitse keskeyttää, kunhan pesimäkolot jätetään vaan rauhaan, ihan siitä lähialueeltakin, sillä sortumavaara on aina olemassa hiekkaonkalo pesissä.  Lintutieteellisen yhdistyksen kommentit muihin hiukan vastaaviin tapauksiin ovat olleet, etteivät linnut pelkää ihmisiä, eivätkä häiriinny raskaiden työkoneiden äänistä.  Uskoisin että näin on, tämän kokemuksemmekin perusteella.  Me emme kuitenkaan mitään riskejä tässä ottaneet, lähestulkoon sipsuttelimme pesimäalueen ohi. Hyvin tuntuivat viihtyneen hoivissamme.  Alkoi jossain vaiheessa tuntua, että liiankin, kun hengailivat pesimäalueella vain, eikä näyttänyt minkäänlaisia lähtöhaluja olevan talvehtimisalueelle Afrikan eteläosiin. Lähtöpäiväkin sitten kuitenkin lopulta koitti, yks kaks kaikki olivat poissa, ei muuta kuin turvallista matkaa.                                         

Rakenteilla oleva par 3 kenttä on hyvin hiekkainen koostumukseltaan, ennen kuin saamme siementä maahan ja itämisprosessin käyntiin mistä sitten lopputuloksena ruohopeitettä jalkojen alle.  Hiekkapeitteiseen jää totta kai hyvin kaikki jäljet näkyviin ja varsinkin öisen sateen jälkeen aamulla huomataan monenmoisten eläinten vierailleen alueella.  En juurikaan voi kehua omaa jälkientunnistuskykyäni, lähinnä arvailuksi yleensä menee.  Eräänlaiset kauden huipennus jäljet huomasin hyvin nautitun lounaan jälkeen, ihan siitä Sanginjoen vieren hiekkatörmältä.  En taaskaan pystynyt tunnistamaan, et mikähän eläin tässä on koikkilehtinut.  Onneksi lähettyvillä oli yksi kenttää rakentavista koneyrittäjistä Timo Sipola.  Hän on metsästystä harrastava ja muutoinkin luonnossa liikkuva juttujensa perusteella.  Tämän kesän ykköstarinat liittyvät marjastukseen ja melkein ehtymättömään hillasatoon. Yksi kumarrus kuulemma ja ämpäri puolillaan tätä herkkua. Olin aistivani jopa jonkinlaista ”hillahulluutta.”  Tällaisesta on muistaakseni mainintaa Kalle Päätalon romaaneissakin.  Jokseenkin yhtä lentäviä juttuja kuin oman talon miehen Tapio ”Mäksä” Mäkisen kalajutut. Luulenpa kuitenkin, että Mäksä kumartelee ainoastaan siellä torikauppiaan tiskin edessä.  Timo on aikaisemminkin päästänyt minut piinasta, näissä tunnistus probleemissa.  Ei muuta kuin mies paikalle tekemään analyysi jäljestä.  Siinä aikamme pähkäiltiin pois sulkemalla mahdollisia eläimiä.  Sieltä se sitten tuli, kyllä nämä ovat hyvinkin mahdollisesti suden jäljet.  Ei kai nyt sentään sanoin ja olin aika lailla varma, että tässä vedetään kaupunkilaispoikaa linssiin pahemman kerran.  Mutta tosissaan tuntui olevan, oikeastaan innostuin tästä todella. Saman tien aloin netistä etsimään suden jälkientunnistus sivustoa. Ja toden totta, en löytänyt eroavaisuuksia meidän jälkiin. Vertailua tehtiin myös koiran jälkiin. Jäljen koko oli oikeastaan ainut mikä hiukan siinä tilanteessa mietitytti, mutta onhan niitä erikokoisia susiakin.  Vaikeaksi tuntui menevän, paikalle tuli myös meidän toinen baanaa rakentava koneyrittäjä, kaivinkonekauhataiteilija Heikki Isokääntä.  Heikki tuumas heti, että kyllä sudella on pitempi askellus. Minä olin jo puolustus kannalla ja heitin siihen. Eihän se Jonathan Edwardskaan aina täysillä loikkinut.  Vertaus tuntui siihen tilanteeseen napakalta, mutta hiukan jälkeenpäin ei todellakaan. Edwardsin kolmiloikan maailmanennätys on muuten 1995 Göteborgin MM- kisoissa hypätty 18,29, melkoinen vieteriukko siis.  Täyttä varmuutta ei tuntunut löytyvän jälki probleemaan, ennen kuin Heikki tuumas.  Toisaalta kentän suunnittelija Jari Rasinkangas kävi edellisenä iltana jokseenkin ponin kokoisen saksanpaimenkoiransa kanssa kävelemässä juurikin näillä main.  Just joo sanoin, tämä tieto muuttaa kyllä jonkin verran painopistettä vaa’assa.  Aika nopsaan poistuin paikalta ja hiukan olin pettynytkin käänteestä.  Ison koiran ja suden jälkiä on kuulemma vaikea erottaa toisistaan, en tiedä sitten vaikeuttiko tunnistusta vielä kun Jarin koira on saksanpaimenkoira.  Hiukan selittelyn makua nyt, mutta lumijäljistä oltaisiin onnistuttu tehtävässä, ehkä.

Sonjan avaus hulppealla kuutosväylällä.

Nordcenteriin takaisin. Kilpailussa kaksi sarjaa, yleinen ja naisten sarja.  Yleiseen sarjaan voivat naisammattilaisetkin osallistua, niinpä Sonja pelaa myös tässä.  Yleisessä 107 osallistujaa ja naisten sarjassa 28.  Perinteiset kolmen päivän ja kierroksen kisa.  Viimeiselle päivälle ainoastaan toisen päivän cutista selvinneet.  

Sonjan ja Juhanan mietteet harjoituskierroksen jälkeen.   Sonja, ” Tuulinen keli oli harkkarundilla, joten sai olla tarkkana lyönnin kanssa. Kenttähän on jo hyvinkin tuttu, joten energiaa ei mennyt niinkään kenttään tutustumiseen vaan sai keskittyä pelaamiseen. Mukava päästä taas kisaamaan huomenna.”   Juhana, ”Kenttä tuntuu tavallista pidemmältä, sillä väylät ovat todella märkiä. Välillä jopa vaikea löytää kuivia kohtia. Kovaa tuulta on lisäksi luvattu ainakin lauantaille, joten parin alitus on varmasti kovaa valuuttaa! Kenttä on kosteutta lukuun ottamatta Nordcenterille tyypillisesti erittäin hyvässä kunnossa.”

Sitten ensimmäisen pelipäivän tarinat.  Sonja,  ”Alku lähti kankeasti liikkeelle kolmella bogilla ja takaysillekin tuli yksi tupla veden kautta. Päivän bogit syntyivät huonojen lähestymisten takia, joita ei saanut lähipelillä pelastettua.”  Sonja tulos +5.  Juhana, ”Todella surkeaa räpellystä.”  Juhana +12.  

Eipä tästä voisi päätösreikä juurikaan parantua.  Par5, miehet 446m, naiset 367m.  kuva: Sonja

Kohti klubitaloa pienoiseen ylämäkeen pienehkölle  viheriölle. Onnistuneen avauksen jälkeen myös kahdella päälle lyötävissä.  Helppo kuvitella yleisömassat ympärille, ei muuta kuin käsi lippaan ja tilanne haltuun.                         

Toisen pelipäivän tilanteisiin.  Sonja, ”Joo, vettä tuli koko päivän ja tuulta päälle. Yksi lähipelitripla tuli korttiin ja sen lisäksi bogeja. Keli oli haastava, en saanut lyöntejä tarpeeksi lähelle ja putit eivät uponneet. Rankka kierros oli.”  Sonja +9  tänään ja yhteensä kahdelle kierrokselle +14. Cut  +10, eli lähtö tuli kohti pohjoista.   Juhana, ”Huono kisa. Toisena päivänä oli omaa hyvää tekemistä, mutta auttamattoman huono eka kierros ei jättänyt paljon mahdollisuuksia nousuun tuloslistalla. Keli oli tänään myrskyisä ja jo valmiiksi märkä kenttä lainehti sateen vuoksi, kuivia kohtia oli turha yrittää etsiä väyliltä. Greenit olivat kuitenkin erittäin hyvässä kunnossa ja ilmeisen runsaan jyräyksen jälkeen myös liukkaat. Golf on välillä mystistä, vaikea on perjantain mahalaskua selittää järjellä. Kai tästäkin kisasta jotain oppi, kunhan ketutus laskee ja voi objektiivisesti analysoida kilpailun tapahtumat.”  Juhana +2 ja yhteensä +14. Kotimatkalle myös Juhana.

Aika infernaalisessa säässä on kilpailua pelattu kaksi päivää. Tämä näkyy myös tulostasossa, vain kolme pelaajaa alle parin tuloksessa.  Tutkakuvien perusteella iltapäivälähtijät toisena pelipäivänä taisivat saada sen pahimman sateen niskaansa.  Tämä kuuluu golfin luonteeseen, joskus käy tämän suhteen hiukan huonompi tuuri.  Parhaassa kunnossa olevat pelaajat ja ne jotka osaavat säätää peliänsä tilanteen vaatimalla tavalla, tekevät tulosta huonommassakin säässä.  Kilpailu pannaan kyllä poikki, jos olosuhteet muuttuvat pelikelvottomiksi.  Nyt jäi finaalipäivä Juhanalta ja Sonjalta pelaamatta. Huonoja kisoja tulee aina välillä, sen tietävät kaikki.                               

 ”Golf on hyvin yksinkertaista, mutta teemme siitä jatkuvasti turhan monimutkaista.”  Hieman muunneltua Kungfutsea tämä.  Mitään syytä ei ole vaipua mihinkään synkistelyyn eikä toivottomuuden tilaan, sillä se jos mikä on tappion lietsomista etukäteen.  Olet hävinnyt vasta sitten, jos annat periksi.

Yhteistyössä

  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä

Tilaa uutiskirje

-1.8 C°
SANKIVAARA
Avaa web-kamera
Range
Avoinna
Par 3 -alue
Suljettu
Puttiviheriöt
Avoinna
Sanki
Avoinna
Vaara
Avoinna
Viheriö
3,8 mm
Väylä
16 mm
Toimisto
ma-su 9-17
Ravintola › Lounaslista
ma-su 8-19
Väyläkioski
Avoinna asiakasmäärän mukaan
Golf Shop › Demopäivät
ma-pe 10-18
la-su 10-16