Uutiset

Junioreiden SM-kisaraportti, Kotka ja Vierumäki

Junioreiden SM-kisat pelattiin Kotka ja Vierumäellä. Kuvassa Laura Leiviskä (kesk.) Kymen Golfin kentällä

Teksti  Arto Matinlassi, kuvat junnuvanhemmat

Junioreiden SM-kisaraportti, Kotka ja Vierumäki

Fujitsu Finnish Junior Tour Lyöntipeli SM- kilpailut 18- ja 21-vuotiaiden osalta käytiin tänä vuonna Kymen Golfin hienolla kentällä. OGK:n junioreista mukana olivat Laura Leiviskä (tytöt 18) ja Eemeli Anttonen (pojat 18). Isommissa junioreissa meillä ei ollut edustusta tällä kertaa.

Kymen Golfin kenttä ei ole mitenkään pitkä kenttänä, mutta korkeilla griininopeuksilla siitä oli saatu aikaan haastava kisakenttä. Jos missasit lähestymisen griinille, niin paksut raffit tekivät seuraavasta chipistä huomattavasti vaikeamman. Kesän ensimmäinen helleaalto piti huolta, että myös kilpailijat pysyivät kuumina.

Ensimmäisen haasteisen kisapäivän jälkeen Laura ja Eemeli olivat vielä hyökkäysasemissa, mutta toisella kisakierroksella ei löytynytkään enää kirivaihdetta ja molemmilla oli tuloksena karsiutuminen jatkosta. Nopeat griinit vaativat veronsa. Toivottavasti kotikentällemme saataisiin jatkossa harjoituspaikka, jossa pystyisi puttailemaan myös suurilla griininopeuksilla. Näin ei annettaisi etumatkaa etelän junioreille.

Kaikki kisan tulokset löytyvät linkistä: https://golf.fi/kilpagolf/kilpailukalenteri/#/competition/2155501/results

Vierumäellä kilpailtiin 14- ja 16- vuotiaiden SM-kilpailut; Finnish International Junior Championship hosted by Mikko Ilonen kilpailun alla. Koronan takia kilpailu oli tänä vuonna vain kansallista tasoa. Meiltä olivat mukana Aino Kiiskilä (tytöt 14), Iivari Anttonen (pojat 16) ja Aleksi Matinlassi (pojat 14).

Cooke- kenttä tunnetaan haasteellisena kenttänä ja sitä se oli tälläkin kertaa. Kenttä antaa tunteen, että voi draivata mihin vaan ja aina pystyy selviytymään. Raffien pitkä ja välillä yllättävän tiukkakin heinä piti kyllä huolen, että jatkolyönti vaati ruista ranteeseen. Griinit oli viritetty kisan arvolle sopivaan liukkauteen. Välillä griinille tulo oli kuin olisi biljardipöydälle lyönyt. Helleaalto ylsi myös Vierumäelle ja kahtena viimeisenä kisapäivänä elohopea näytti yli +30 asteen lukemia.

Kilpailijamme eivät paljoa häkeltyneet kentän haasteista, vaan löivät palloa hienolla asenteella. Paikalla oli Suomen parhaimmisto junioreista ja sijoitukset vaihtuivat pienillä marginaaleilla. Kahden tiukan ja helteisen kuuman kisapäivän jälkeen lähdettiin hienoista asemista kolmanteen eli finaalipäivään. Kaikilla pelaajillamme oli tavoitteena finaalipäivälle, että starttiaika on mahdollisimman myöhään, koska starttiaika määräytyi kahden edellisen päivän sijoituksen perusteella. Parhaimmat joka sarjasta starttasivat viimeisenä.

Mahtavaa oli nähdä, että jokaisen juniorimme peli parani kisan edetessä. ”Sikaliukkaat” griinitkin olivat viimeisenä päivänä ”ihan ok” 😊

Tytöt 14- sarjassa Aino Kiiskilä taisteli itsensä upeasti sijalle 3. Pojat 14- sarjassa Aleksi Matinlassi oli sijalla T16. Pojat 16- sarjassa Iivari Anttonen oli sijalla T13. Kaikkien sijoitukset paranivat huimasti viime vuodesta ja ennen kaikkea lyöntimäärät pienenivät selkeästi. Harjoituksissa on tehty asioita oikein. Tästä on hyvä jatkaa kisakaudelle, joka jatkuu vielä pitkään.

Kaikki tulokset löydät täältä: https://golf.fi/kilpagolf/kilpailukalenteri/#/competition/2155498/results/2197577

Aino Kiiskilä taisteli itsensä mitalisijoille.
Aleksi Matinlassin tyylinäyte
Eemeli Anttonen puttaamassa
Junioreiden SM-kisat pelattiin Kotka ja Vierumäellä. Kuvassa Laura Leiviskä keskellä Kymen Golfin kentällä
Iivari Anttonen

Yhteistyössä

  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä

Tilaa uutiskirje

-5.5 C°
SANKIVAARA
Avaa web-kamera
Range
Avoinna
Par 3 -alue
Suljettu
Puttiviheriöt
Suljettu
Sanki
Suljettu
Vaara
Suljettu
Viheriö
- mm
Väylä
- mm
Toimisto
Suljettu 19.10. alkaen
Ravintola
Suljettu kaudelta 2020
Väyläkioski
Suljettu
Golf Shop
19.10. alkaen Oulun Golfhallilla