Uutiset

Tulos omaan ikään

Risto Mikkilä pelasi kierroksen johon moni golfari ei kykene koskaan.
Tulos omaan ikään

Risto Mikkilä teki maanantaina 15.8. Sanki kentällä tuloksen johon moni golfari ei koskaan kykene. Risto nimittäin pelasi kentän lyöntimäärällä joka sama kuin pelaajan oma ikä. Riston täytti tämän vuoden tammikuussa 77 vuotta ja pelasi 7 kuukautta myöhemmin kilpailukierroksen 77 lyönnillä.

Risto aloitti golfin pelaamisen Pyhäsalmella kun kesämökkikuntaan vuonna 92 valmistui golfkenttä. Hän ajeli Haapavedeltä Pyhäsalmelle vaimonsa Helena kanssa pelaamaan, matka oli pitkä, mutta onneksi mökki oli lähellä. Nivalan kentän valmistuttua he siirtyivät sinne pelaamaan, pelimatkat lyhenivät huomattavasti. Eläkkeelle jäätyään Mikkilät muuttivat Ouluun ja siirtyivät jäseniksi Oulun Golfkerhoon ja pelaamaan Sankivaaraan. Eläkkeelle Risto siirtyi toimittuaan opettajana 38,5 vuotta. Risto oli aikoinaan opettajan työn suoraan armeijan jälkeen aloittaessaan Suomen nuorin muodollisesti pätevä opettaja.

Ennätyskierroksen Risto kertoi sujuneen tasaisesti, ensimmäiset yhdeksän reikää yksi yli kentän parin. Jälkimmäinen ysi meni hyvin väylälle 17 asti, jossa avaus lipsahti veteen ja tuloksena oli tuplabogi eli 5. Risto kertoi olleensa tietoinen, että viimeisellä reiällä täytyy ottaa hieman riskiä ja onnistui hyvän avauksen ja kakkoslyönnin jälkeen tekemään parin. Yhteistuloksena oli siis 77, tietojemme mukaan ensimmäinen Oulussa omaan ikään kilpailuissa tehty tulos, eikä muutenkaan jokapäiväinen saavutus. Tulos 77 lyöntiä jo sinällään on kova tulos tavalliselle golfarille puhumattakaan ikämiehelle. Jos tulosta vertaa vaikka jokaisen golfarin unelmaan Hole-in-oneen, on ero merkittävä. Yhdellä lyönnillä reikään, vaikka olisi kuinka hyvä lyönti, on aina kuitenkin hyvän onnen siivittämä. Riston pelaama tulos vaatii hyvää kuntoa ja keskittymiskykyä, kestäähän kierros yli neljä tuntia, jona aikana kävellään noin 10 kilometriä.

Kertomansa mukaan Risto on pelannut kuluneella kaudella kaksi kertaa tuloksen 79 ja molemmilla kerroilla ensimmäiset yhdeksän reikää paremmin kuin ennätyskierroksella. Kausi on hänen elämänsä ja golfuransa paras vaikka ikä on kunnioitettava. Elämänsä parhaan golfkesän voi saavuttaa vielä tässäkin iässä Risto kannustaa kaikkia seniorikansalaisia lajin pariin, koskaan ei ole liian vanha. Hän harjoittelee aktiivisesti myös talvella Nallisportissa ja tekee ainakin yhden reissun talven aikana etelän lämpöön. Risto on myös aktiivinen talkoolainen OGK:n senioreiden Metsäveljet talkooporukassa ja hän kehuu vuolaasti senioreiden aktiivista ja hyvähenkistä toimintaa kerhossa. Pysyy mieli virkeänä ja pää kunnossa ja fysiikka paranee sanoo Risto. Kierroksia hän kertoo pelanneensa tänä vuonna Sankivaarassa aina poutapäivinä.  Poutapäiviä on siis tänäkin kesänä ollut, koskapa Riston kierrosten määrä ylittää jo 60, siihen kun vielä lisätään Espanjan kevään kierrokset 20, niin kyllä mies liikkeellä on ollut. Mukavaa peliseuraa Mikkilän pariskunta on kenelle tahansa.  

Yhteistyössä

  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä

Tilaa uutiskirje

7.5 C°
SANKIVAARA
Avaa web-kamera
Range
Avoinna
Par 3 -alue
Suljettu
Puttiviheriöt
Suljettu
Sanki
Suljettu
Vaara
Suljettu
Viheriö
- mm
Väylä
- mm
Toimisto
Suljettu 19.10. alkaen
Ravintola
Suljettu kaudelta 2020
Väyläkioski
Suljettu
Golf Shop
19.10. alkaen Oulun Golfhallilla