Uutiset

Viikkotiedote viikolle 24

Viikkotiedote viikolle 24

Kansallinen Golfviikko

Viime viikolla Sankivaarassa vietettiin Kansallista Golfviikkoa, joka herättikin paljon kiinnostusta. Keskiviikkoiltana parkkipaikka oli tupaten täynnä, kun kauden ensimmäinen Nappulagolf sekä rangen Avoimet Ovet vetivät porukkaa. Uutisen Nappulagolfista voit lukea tästä. Sunnuntaina koettiin toinen kävijäryntäys Avoimissa Ovissa, kun tarjolla oli golfin kokeilemisen lisäksi makkaraa. Harri saikin paistella makkaroita noin 150 kappaletta, eli tieto tapahtumasta oli tavoittanut ihmiset hyvin. Lisäksi hienot ilmat varmasti omalta osaltaan lisäsivät kävijöiden määrää.

Valvonta alkaa – kiinnitäthän huomiota jälkien korjaamiseen kentällä

Oulun Golfkerho panostaa tällä kaudella valvontaan. Erikseen asetettu valvontarinki hoitaa tästä lähtien valvontaa ja valvonta on säännöllistä. Valvojat pitävät huolta pelin sujumisesta sekä tarkistavat, että lähtölistat pitävät paikkansa. Valvojat kiinnittävät huomiota esimerkiksi myös siihen, että pelaajat korjaavat jälkensä kentällä. Pyydämme pelaajia huolehtimaan, että alastulojäljet viheriöillä korjataan sekä väylillä lätyt asetetaan paikoilleen.

Tulevia tapahtumia
  • Naisten kehonhuoltoilta tiistaina 13.6. Ehdit vielä mukaan, ilmoittautuminen päättyy tänään klo 20. Lue kutsu tästä.
  • Inlook-junnuleiri alkaa tiistaina 13.6. Kolmipäiväinen Hannu Nissilän vetämä leiri kerää juniorit Sankivaaraan.
  • Nappulagolf jälleen keskiviikkona klo 18-19. Lue tarkemmat tiedot Nappulagolfista tästä.
  • Naisten Pankki Open lauantaina 17.6. Tämä parikilpailu pelataan yhteislähtönä Vaaralla klo 9:30 alkaen.
    • Naisten Pankki haastaa golfarit jo kuudetta kertaa mukaan Golfaamaan Naisille Ammatteja. Kaudella 2017 Naisten Pankki Open -hyväntekeväisyyskiertueella pelataan kaikkiaan 26 osakilpailua ja kisa huipentuu syyskuussa osakilpailuvoittajien finaaliin. Hyväntekeväisyyskohteena vuonna 2017 on Myanmarin naisten toimeentulon vahvistaminen. Vielä ehdit kilpailuun mukaan, ilmoittautuminen päättyy torstaina 15.6. klo 18:00. Lue lisää tästä.
  • Senioreiden sääntökoulutus pidetään keskiviikkona 28.6. klo 9:00-11:00. Kokoontuminen Montussa. Ilmoittautuminen on jo nyt auki Nexgolfissa.
Kentänhoito

Kentällä tällä hetkellä normaalit leikkuut. Sangin kylvöt on saatettu loppuun. Huomioithan, että tiistaina ja keskiviikkona tehdään väylien lannoitusta ja lannoitusten jälkeen suoritetaan väylien kastelu.

Torstaina 15.6. aloitetaan väylähiekoitukset. Pyydämme noudattamaan varovaisuutta työn alla olevilla väylillä. Väistäthän työkoneita, sillä hiekoitusta ei voi keskeyttää. Hiekan joukkoon mahdollisesti eksyneet hieman suuremmat kivet saattavat aiheuttaa vahinkoja, joten pidäthän hyvän välimatkan työkoneisiin. Muuten ei vaikutusta pelaamiseen.

Viheriöiden avaaminen

Vaaran loput viheriöt avataan tämän viikon aikana. Lisäksi Sangin puolella viheriöitä avataan mahdollisuuksien mukaan. Tiedotamme viheriöiden avaamisista vielä erikseen.

Aukioloajat

Ravintola ja toimisto avoinna joka päivä 8-20.
Väyläkioski avoinna siten kuin pelaajia riittää.
Golfshop avoinna arkisin klo 10-18 ja viikonloppuisin klo 10-16.

Proshop tiedottaa

Tervetuloa torstaina 15.6. klo 15-18 Vertical Groove Driver demoon!

Yhteistyössä

  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä
  • Yhteistyössä

Tilaa uutiskirje

0.1 C°
SANKIVAARA
Avaa web-kamera
Range
Avoinna
Par 3 -alue
Suljettu
Puttiviheriöt
Suljettu
Sanki
Suljettu
Vaara
Avoinna
Viheriö
talviviheriöt - mm
Väylä
- mm
Toimisto
ma-pe klo 8-18
la-su klo 8-18
Ravintola
Suljettu
Väyläkioski
Suljettu
Golf Shop

044 974 4579